tiistai 20. elokuuta 2013

Rottingista siedettävää

 Rottinkituoli on vähän liian rottingin värinen, 
vaikkakin äidinäidinisän vanha (60-luku?) ja vähän symppiskin.

Joten:
1 pullo pohjamaalia
1,5 pulloa kiiltävää mustaa


Tadaa. 
Ja olemme näköjään trendien aallonharjalla:

tiistai 6. elokuuta 2013

Tuolin muokkaus, osa 1

 Haiseva ja ruskeatekonahkainen tuoliprojekti alkoi, 
kun kyllästyin haistelemaan vanhaa vaahtomuovia.

Nips, naps, pois ja roskiin.


Mietitään sitten myöhemmin, mitä tilalle...
Projektien aikajänteet venyvät.

lauantai 26. tammikuuta 2013

Liituilua

   


Käsityöt ja projektit ovat tällä hetkellä tätä tasoa.
Blogi on periaatteessa olemassa, vaikka onkin mykkä.

Mennään Tiimariin, ostetaan rulla liitutaulua,
liimataan se vanhaan pakastimeen ja 
ihaillaan omaa kekseliäisyyttä.

lauantai 1. syyskuuta 2012

Toisenlaisia käsi(töit)ä


 



 
  Ensimmäinen käsitaulu tehtiin taikataikinasta.
Se meni vähän pilalle, ja lopulta katkesi kuin näkkileipä.
Uudet tehtiin jostain massasta, joka on saatu jostain käsityökaupasta kaupan päällisiksi.

Massa oli kovaa, ja käsi piti painaa toiseen kertaan.
Kas, meillä on kuusisorminen vauva.
  

keskiviikko 8. elokuuta 2012

Mustempaa, taas


ENNEN
 

JÄLKEEN

Meille ajautunut uusvanha kello ehti olla
seinällä vuoden vaaleanvihreänä.
Mustaa spraytä ja uusi paikka keittiön oven yläpuolelta.
Nyt on syöttötuoli, kello ja kissa sävy sävyyn, heh.

  

Hassua, että vastaava kello 
on saanut värikylpyä muuallakin.
  

torstai 2. elokuuta 2012

Pinkistä mustaan



Roskiksesta dyykattu syöttötuoli

ENNEN


JÄLKEEN


Maalattu: 2 kerrosta Uulan mustaa kalustemaalia pintaan




keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Villahousut




Malli: Atziinan hahtuvavillahousut mukaillen
Koko 80cm (käyttöön 68cm pitkälle, juuri sopivat)
Lanka: jämälankoja Novitan Puroa, Eco Woolia
Puikot: 4

Tuli juuri sopivat pöksyt.
Ja kyllä niistä toisistakin tuli käyttökelpoiset.