tiistai 14. joulukuuta 2010

Kodin hengetär



Rättirepertuaari kasvoi
yhden hoikan emännän verran.
Ne kaikki löytyvät Taitomaasta.


perjantai 10. joulukuuta 2010

Joogasukat




Näistä piti ottaa kuva silloin, kun
maassa oli lehtiä.
Punaista, keltaista, vihreää, ruskeaa.

Lanka: ystävältä jämä-Puroa
silmukat: päästä
muuta: Voi olla, että tulee tehtyä
toisetkin pienin parannuksin.
Mutta hyvät nämäkin
kolkon ja kylmän salin lattialla.


tiistai 7. joulukuuta 2010

Pannunalunen



Pari vuotta sitten yritin tehdä tällaista pannunalusta,
idea taisi olla silloin jossain lehdessä.
Nyt yritin uudestaan.

Liimaus näkyy alapuolella, en tykkää.
Eikä se kovin kestävältä tunnu edelleenkään.
Naru tukevoittaa vähän.

Kyllä tätä oman puurokattilan alla
kehtaa pitää.

Muistutus tähän tuli
Kummitustalon joulukalenterista.


tiistai 7. syyskuuta 2010

Hakaneulahomma


Jättihakaneulakoru
mummun jakun kaulukseen,
jottei kaulaa palelisi.



Tällaista toivottiin jo viime talvena.
No, nyt on.
Materiaalit Sinellistä
paitsi pienet helmet laatikon pohjalta.

perjantai 27. elokuuta 2010

Tik tak





Meni yli kaksi vuotta,
että vinyylikello pääsi seinälle.
Koneisto-ongelmien ja kiukustumisen jälkeen.


maanantai 9. elokuuta 2010

Zzzz...




Käsityörintamalta kuuluu
Zzzz...

Kesä oli kuuma,
vain muutama näpräys on syntynyt.

perjantai 25. kesäkuuta 2010

tiistai 15. kesäkuuta 2010

Rätei




Tein lahjaksi pönttörätin.
Se vähän naurattaa.
Katsotaan, mikä on
lahjan saajan reaktio.

Nopparätin tein muuten vain.
Ylimääräiset menivät Taitomaahan.

sunnuntai 30. toukokuuta 2010

Huhuu?



Ei pöllömpi homma
tämä rätti.
Voisi viedä vaikka
mökkituliaisiksi.
Olettaen, että saa
joskus kutsun
johonkin mökille.



maanantai 24. toukokuuta 2010

Purkkien kannet




Pilttipurkkien punaiset kannet
kaipasivat selkeästi muodonmuutosta.
Juu, ne ovat röpelöiset,
mutta huolellisuusaste oli nyt
miinuksella, kun piti saada kiireesti valmiiksi.

Eikä näin kesällä malta muutenkaan
tehdä mitään isoa ja aikaavievää.


Tarvikkeet:
valkoinen askartelumaali pohjaksi
(kannattaa laittaa kunnolla ja antaa kuivua)
1 Iiitalan Taika-servetti
(kaluste)lakkaa
siveltimet

keskiviikko 21. huhtikuuta 2010

Koruroikutin





Dyykattu ilmoitustaulu muuttui
korujen pitäjäksi.

Vähän mustaa jämämaalia,
pala tapettia ja sekalaisia
nuppineuloja ja nastoja.

Olen ahkerasti viime vuoden aikana
tukenut suomalaista käsityötä.

Korviksia mm.
barbro v
You Complete Me
Mittakoru
VahingossaTahallaan

ja käsikoru Violetilta.

Kaulakorut omista käsistä.

keskiviikko 7. huhtikuuta 2010

Ja sama uudelleen






Jatkoa edelliseen.

Nyt vain kultaisia pilkkuja,
hieman pienempiä paloja.


perjantai 12. maaliskuuta 2010

Dominomagneetteja





Ovat ne hauskoja.
Mustavalkoisia, graafisia.

Tuli tehtyä yli oman tarpeen.
Oli niin hauskaa, sarjatyötä.
Siitä on jo hetki aikaa,
nyt vasta muistin ottaa kuvat.

Jos kiinnostaa, laitahan mailia.

torstai 11. maaliskuuta 2010

Harmauksia





Päällystyshommat jatkuvat.
Tavallinen pahvilaatikko
ja pari lehtikoteloa
muuttuivat harmaiksi
roskalavalta dyykatuilla verhoilukankailla.




Kuvat ovat epätarkkoja, huonoja.

Pitäisi opetella
ompelemaan pukin tuomalla ompelukoneella
ottamaan parempia valokuvia...

Muun muassa.

perjantai 5. maaliskuuta 2010

Keittiön apuri





Käytetty perusjakkara
sai mustaa maalia pintaansa.

Pari ruuvia vielä lisää,
niin uskaltaa kiipeillä!

sunnuntai 28. helmikuuta 2010

Muovitus




Kädetön kausi.
Ei huvita.

Päällystin kirjavat valokuva-albumit
mustalla kontaktimuovilla.
Tuli rauhallisempi ilme.


tiistai 16. helmikuuta 2010

perjantai 8. tammikuuta 2010

Ässänväärät





Miesten perussukat

lanka: 7-veljestä ja Sisu
puikot: 4, 60 ja 56s
muuta: muunnettu joustinneule "Bambuneule"
ja kuvio "Ässänväärä" kirjasta Neulojan käsikirja


Tulihan kokeiltua kirjoneuletta
ensimmäisen kerran.
Ei varmaankaan minkään sääntöjen mukaan,
mutta pääasia, että jotain väkkyrää syntyi.


maanantai 4. tammikuuta 2010

Tyttökorvikset





Aatonaattona piti vielä
väkertää korvikset neidille,
joka rakastaa koruja.

Tänään ostin pyörökärkipihdit,
jotta seuraavien näpertely
olisi hieman helpompaa.