sunnuntai 31. elokuuta 2008

Nupit ja napit


Edellisessä mainitsemani
kerhoaikainen nuppineulatyyny
esittäytyy:


Tein kirjanmerkin ja nappimagneetit,
kun piti yllättää ystävä.

(Valmis vaneripohja)

tiistai 26. elokuuta 2008

Nuppineulatyyny


Tämän "esittelen" lähinnä siksi,
että voisin joskus huvittuneena hymyillen
katsella ompelujälkeni tasoa.
(Tässä on siis oletus, että joskus katson
korkeammalta alemmas...)

Elämässäni olen tämän mukaan lukien
tehnyt kaksi nuppineulatyynyä,
toiseen ei liittynyt edes ompelukone
ja sen tein kerhossa vessapaperirullasta
ja tekonurmesta ja huovasta kärpässientä muistuttamaan.
Yhteistä molemmille on se, että
ne toimivat käytössä (sieni on äiteellä) ja ovat rumia.

Tarvikkeet:
tilkku
huopajämäpaloja täytteeksi
satiininauhan pätkä reunaan

lauantai 23. elokuuta 2008

Hedelmäpussi


Ilman kaavoja ja ajatuksia
surauttelin kestopussin hedelmille.

Tarvikkeet:
Kangas valoverhoa (Ikean Sarita),
naru säästetty lahjapaketista.
(Tarra ja luumut lavastettu ;))

Vastaavia on tehnyt myös Milliini ja Romulus.
Seuraavaksi kokeilenkin tehdä pussin kaavalla
ilman naruhömpötystä.

torstai 21. elokuuta 2008

Kasettipaita

Kirpparilta hyppäsi eteen
Mentalwearin Äänet käskee-paita.
Väärä malli ja väri, joten sakset suihkimaan.


Valkoisesta naistenpaidasta tuli
musta miestenpaita.


Sain myös housut lyhennettyä.
Ehkä minä ja ompelukone emme ole
mahdoton yhtälö?

Ainakin minulla oli tarkkaavainen selkäpiru
valvomassa edistymistä...


tiistai 19. elokuuta 2008

Levottomat jalat, osa 2


Nyt on välit kitattu kahteen kertaan.
Kuivuttua kevyt hionta paperilla.
Sitten taas töhrimään.
Käytin mustaa ja antiikinruskeaa
askartelumaalia.


Näyttää jo melko yhtenäiseltä, vai?
Koko komeus pitää vielä käsitellä
mehiläisvahalla, joten seuraavaksi
esittelen sitten valmiin pöydän
enkä pelkkiä jalkoja. ;)


maanantai 18. elokuuta 2008

Emäntä





Erittäin kuvaava emäntä
pääsi meitin jääkaapin oveen.
Ihan niin kuin minä, jos
kahvi on lopussa
juusto on lopussa
tomaatti on lopussa.

Ostin Kiva-kalustelakkaa,
ja vetelin magneetin sillä.
Eipä jäänyt tahmaiseksi, kuten
askarteluliimojen ja "lakkojen" kanssa käy.

sunnuntai 17. elokuuta 2008

Pilvipaita


Nyt, kun on ompelukonekin lainassa äiteeltä,
en voi syyttää ompelukonettomuutta.
Mutta poden ehkä jotain angstia,
sillä en vielä ole uskaltanut tarttua
ompelullisiin suorituksiin.
(Minun ja "rättikässän" suhde ei ole ollut auvoinen.)

Siispä en ommellut vaan tuunasin.
(Inhoan tuota sanaa, mutta se nyt kuitenkin
kuvaa hyvin tällaista uudistavaa toimintaa.)




Tarvikkeet:
vanha hihaton paita
valkoinen kangasväri
pilven muotoinen piparimuotti
superlonia tuputukseen

keskiviikko 13. elokuuta 2008

Levottomat jalat


Ostin liian matalan pöydän.
Liian leveä sivupöydäksi,
liian matala ruokapöydäksi.


Talonpoikaispöytä, johon on
myöhemmin vaihdettu kansilevy,
mahdollisesti siksi, että pöytä on
palanut osittain. Ainakin mustunut.

Siispä jatkoin pöydän jalkoja.
Noin vain, palikat kiinni.


Sitten muotoilua puukon ja vasaran kanssa.
Sitten pähkinävahalla ja mustalla töhrimistä.


Ehkä tästä tulee jotain!
Vielä kittiä väleihin ja toinen annos töhrimistä...

perjantai 8. elokuuta 2008

Hylly

Ostin Iikkean löytönurkasta
hyllynpätkän.

Toisen puolen vetelin Osmon pähkinävahalla,
jota käytin kirjoituspöytään.
(Josta on vain keskeneräisiä kuvia,
koska se ei ole täydellisen valmis vieläkään.)
En ollut siihen silloin
kovin tyytyväinen. Paljastaa pienetkin syyt
ja mahdolliset viat puusta. Sitä paitsi väri
on ennemminkin harmahtava kuin pähkinä.


Toiseen puoleen kokeilin mehiläisvahaa.
Ei liiemmin muuttanut väriä, syvensi
ehkä vähän ja antoi kivaa kiiltoa.
Ajattelin, että tämä pehmentää vähän
Osmon vaikutusta, mutta eipä tuohon
mehiläisvahan päälle enää mitään tarttunutkaan.
En tiedä, olisiko öljyäminen ensin auttanut.


Päätyykö tämä oikeasti avohyllyksi
vai jatkaako elämäänsä testerinä, en vielä tiedä. :)

torstai 7. elokuuta 2008

Arkku valmiina

Arkun lähtökohta edestä ja takaa.
Samat kuvat olivat vuodatuksessakin.




Puhkiruostuneet kannen kulmaraudat poistin.
Niiden malli jäi kuitenkin näkymään,
joten jos joskus haluaa vastaavat tilalle,
täytyy kääntyä jonkun ammattimiehen puoleen.
Muut harjasin teräsharjalla ja käsittelin liesimustalla.
Kannen ja koko arkun jätin sellaiseksi kuin onkin,
käsittely olisi pilannut ootraukset ja kannen
kuluminen kuuluu tapauksen historiaan, joten
mitä sitä suotta muuttamaan.
Öljysin kuitenkin muutamaan otteeseen.


Nyt arkku on valmis ja käytössä!