torstai 24. syyskuuta 2009

Puspus




Olipa kerran hahtuvasta aloitettu kassinpohja.
Se jäi kesken, eikä jatkamishuvitusta ollut.
Heitin pesukoneeseen.
Ei tullut patalapun kokoista, mutta pussukka kyllä.
Koristeena ja vetoketjun lisävetimenä massanapit.

Se on pullea, koska imaisi sisäänsä
karamelleja yllätykseksi kaverille.


Pari verhoilukangaspussukkaa lisää!


Ompelukone ruksutti näitä tehdessä niin,
että pitää ehkä soittaa äiti hätiin!

tiistai 22. syyskuuta 2009

Pikku penaali



Kangas huonekalujen verhoilukangasta, näytepala
(materiaalia riittäisi muutamaan pussukkaan)
ommeltu yhdestä kappaleesta




torstai 3. syyskuuta 2009

Paperihelmet




Kokeilin paperihelmien tekoa vanhasta lehdestä.
Leikkasin suunnilleen samanlaisia suikaleita,
käytin sukkapuikkoa pyöritykseen,
liimaa alkuun, johonkin kohtaan keskelle ja loppuun.
Muutama täytyi harjoitella ennen kuin alkoi rullata!

Nyörin kanssa helmistä tuli rannekoru.
Helmiä jäi yli, joten niistä keksitään
vielä jotain muutakin!



Vinkkejä erilaisiin muotoihin täällä.


perjantai 28. elokuuta 2009

Name, birth, address, bloodgroup






Tehty samalla periaatteella kuin avainkoru
vanhasta ketjusta ja laatasta.

Vaikuttaa ihan hauskalta,
en ole ehtinyt vielä käyttää.


torstai 27. elokuuta 2009

Rätei





Olisihan hommaan ollut tarjolla ohjeitakin,
mutta päädyin tekemään korinpohjaneuletta,
lankana alekorista Novitan beigeä Bambua.
Seuraavaan voisi kokeilla hamppulankaa.

lauantai 8. elokuuta 2009

Parvekeralli



Parvekeremontti pakotti
tarttumaan mäntysuopaan ja harjaan.
Pesun jälkeen rupuiset rallit saivat
hiukan öljyä pintaansa,
ja näin ollen lisää elinaikaa.

Ennen & jälkeen


Oli hommassa mukana kaverikin,
tosin kovin vähäpuheinen ja liikkumaton.



tiistai 28. heinäkuuta 2009

Hätähousun pussukka



Perinteistä tee-se-itse-ajattelematta-ja-äkkiä
-materiaalia.

Lankalaatikossa kummitteli
tontun oksennuksen värinen
vajaa kerä huopuvaa lankaa.
Ainaoikeinneuletta, kunnes lanka loppui.
Pesukonetuksen jälkeen
sopivan värinen vetoketju
teki palasta pussukan,
vaikka en osaa edes vetoketjun ompelun
oikeaoppisia alkeita.
Jos kehtaan, annan jollekin joululahjaksi.